Omalla vastuulla

Suomessa ollaan aika yksimielisiä siitä että äidinmaito on lapselle parasta ruokaa ja imetys kaiken kaikkiaan on hyvä ja kannatettava asia. Imetyksen eduistakin on paljon tietoa saatavilla. Sihen tuki sitten loppuukin. Jos kohdalle ei satu koulutettua kätilöä ja terveydenhoitajaa, olet oman onnesi nojassa.

Ajatelkaapa jos samalla lailla tapahtuisi synnytyksessäkin. Neuvolassa terveydenhoitajalla ei olisi mitään tietoa synnytyksen käynnistymisestä ja etenemisestä, ja sairaalan kätilöt toimisivat vain kuulopuheiden varassa. Soittaisit sairaalaan, että mitä nyt, supistuksia tulee ja vedet meni. Henkilökunnalla olisi kaikilla eri mielipide asiasta, ja yksi arvelisi että tuskin synnytys onnistuu ollenkaan, kun on niin huono lantio. Toisen mielestä tämmöiset kysymykset eivät kuuluisi sairaalaan ollenkaan.

Mitä tapahtuisi, jos ensisynnyttäjä jätettäisiin yksin kotiinsa, pärjäämään omin avuin, epävarmana ja peloissaan? Apuna olisi ehkä oma äiti, joka muistaisi että kukaan suvun naisista ei ole synnytyksessä onnistunut. Mies kiskoisi pumpulla ja tuskailisi että nääthän sä nyt itsekin että ei sieltä mitään tule. Neuvolassa yritettäisiin ystävällisesti lohduttaa, että kaikki naiset nyt ei vaan pysty siihen.

Kun vauvaa ei sitten ikinä saataisi maailmaan, syyttävä sormi käännettäisiin kohti äitiä. Äiti kertoisi tutuille ja avautuisi nettipalstoilla, että kyllä mä tein kaikkeni, mutta ei se vaan onnistunut, ei sitten millään. Ja tuntisi hirvittävää syyllisyyttä. Niinhän se imetyksen kohdalla on! Vauva-lehden Raskaustesti-palstalla asenne on kiteytynyt väitteeksi "hyvä äiti imettää mahdollisimman pitkään".

Imetyksen onnistumisella ei ole mitään tekemistä hyvän tai huonon äitiyden kanssa. Sen sijaan hyvän tai huonon terveydenhuollon kanssa sillä on aika paljonkin tekemistä!